perjantai 20. huhtikuuta 2018

                                   Ravintola-ala uutisissa

Ravintola-alasta uutisoidaan laajalti Suomessa, koska sen parissa työskentelee niin paljon ihmisiä. Matkailu- ja ravintola-alan kasvu on jatkunut tänä vuonna ja sen arvioidaan jatkuvan myös tulevina vuosina. Ravintola-alan suuret ketjut esimerkiksi S-ryhmän ravintolat ovat merkittäviä työnantajia erityisesti Pohjois-Suomessa. 

Kun suuret toimijat tekevät esimerkiksi yrityskauppoja ne ylittävät uutiskynnyksen. Viimeisimpänä itselläni tulee mieleen kun tamperelainen Restamax osti Helsingin tunnetut ravintolat Savoyn, Löylyn ja Palacen, syntyi Suomeen yksi Pohjoismaiden suurimmista ravintolakonserneista, jonka yhteenlaskettu liikevaihto on lähes 300 miljoona euroa. Työntekijöitä ravintoloissa on yli 3000.

Toinen suurta yleisöä kiinnostava asia oli kun ravintolat saivat jatkaa aukioloaikojaan tunnilla pidemmäksi. Kuinkahan tuo vaikuttaa suomalaisten alkoholikulttuuriin? Jää nähtäväksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti